Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Miksi jotkut ihmiset saavuttavat tavoitteensa ja menestyvät elämässä, kun taas toiset ihmiset eivät? Tutkimukset osoittavat, että eräs keskeinen menestystekijä on asenne. Se on paljon tärkeämpi kuin ihmisen alkuperäinen lahjakkuus.

Esimerkiksi Michael Jordanin, kaikkien aikojen parhaan koripalloilijan, tunnuspiirre oli voimakas kasvun asenne.

Hän on sanonut: ”Olen missannut yli yhdeksäntuhatta heittoa, olen hävinnyt lähes kolmesataa peliä. Kaksikymmentäkuusi kertaa minuun on luotettu antamalla heittää mahdollinen voittoheitto ja olen epäonnistunut. Ja siksi olen menestynyt. ” Voit olla varma, että joka kerta, kun hän epäonnistui, hän meni takaisin ja harjoitteli näitä heittoja satoja kertoja.

Suurimman osan tärkeistä asioista maailmassa ovat toteuttaneet ihmiset, jotka ovat jatkaneet yrittämistä, vaikka ei ollut mitään toivoa. Dale Carnegie

Kaksi asennetta selittää menestymistä

Stanfordin yliopiston psykologin Carol Dweckin mukaan suurin selittäjä menestymisessä on ihmisen oma käsitys lahjakkuuden ja älykkyyden luonteesta. Ihmisen itsestään omaksuma näkemys vaikuttaa merkittävästi tapaan jolla hän elää elämäänsä.

Hänen asenneteoriansa mukaan on kaksi erilaista suhtautumistapaa omaan osaamiseen.

 Lukittu, muuttumattomuuden asenne (fixed mindset) tarkoittaa sitä, että oletat ominaisuuksiesi olevan enemmän tai vähemmän annettuja ja muuttumattomia. Olet siis älykäs, hyvännäköinen tai nopea. Tällöin jokainen vastaantuleva haaste on kuin testi: se testaa, kuinka taitava olet. Jos kykysi eivät riitä, on kyseessä epäonnistuminen.

Kasvun asenne (growth mindset) lähtee puolestaan siitä, että ominaisuuksia voi muuttaa. Olivat lähtökohtasi mitkä tahansa, voit kehittää osaamistasi harjoittelun ja kokemuksen avulla.

Silloin jokainen haaste on myös mahdollisuus oppia. Kun onnistut, osoitat olevasi osaamisessasi jo näin pitkällä. Jos taas homma ei toimi, otat opiksesi ja kokeilet uudenlaista tapaa. Kasvun asenne on kytköksissä optimismiin.

Asenneteorian mukaan älykkyys ja kyvykkyys eivät siirry vanhemmiltamme niinkään geeneissä, vaan ajattelutavassa, jonka heiltä saamme. Uutteruus ja sinnikkyys ratkaisevat, eivät alkuperäiset kyvyt.

Asenteiden erot

Ihmiset, joilla on muuttumattomuuden asenne, uskovat että lahjakkuus ja älykkyys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka eivät muutu merkittävästi elämän aikana. Heidän mielestään hyväksi kirjailijaksi, yrittäjäksi tai urheilijaksi synnytään ja että älykkyyttään tai ominaisuuksiaan ei voi muuttaa.

Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ihmiset yrittävät osoittaa, että he ovat erityisiä, jopa ylivoimaisia, kun he valitsevat kasvun sijasta menestymisen.

Toisaalta niillä ihmisillä, jotka uskovat, että lahjakkuus ja älykkyys ovat kovan harjoittelun tulosta ja voivat sen takia kehittyä elämän aikana, on kasvun asenne. He uskovat, että kaikki menestys perustuu oppimiseen ja harjoitteluun ja että niiden avulla kuka tahansa voi kehittää itseään ja älykkyyttään.

 Kasvun asenteen omaksuneet ihmiset tietävät, että vie aikaa ennen kuin ihminen saa kaiken potentiaalin käyttöönsä ja voi kukoistaa.

Asenne epäonnistumisen selityksenä

Asiantuntijat ovat pitäneet monia aikamme etevimpiä ihmisiä henkilöinä, joilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta.

Epäonnistuneiksi aikanaan leimattujen henkilöiden luettelo on pitkä, esimerkkeinä Abraham Lincoln, Albert Einstein, J.K. Rowling, Steve Jobs, Michael Jordan, Vincent van Gogh, Stephen King, Jackson Pollock, Marcel Proust, Elvis Presley, Ray Charles, Charles Darwin.

Asenne muuttaa epäonnistumisen merkityksen. Epäonnistumisesta tulee muuttumattomuuden asenteella teon (minä epäonnistuin) sijaan identiteetti (minä olen epäonnistuja). Epäonnistuminen voi aiheuttaa tällaiselle henkilölle suuren trauman.

Asenne muuttaa myös ponnistelujen merkityksen. Muuttumattomuuden asenteen omaavat ihmiset sanovat: Jos ihmisen pitää tehdä töitä jonkun asian kanssa, hän ei ole hyvä siinä. Kaikki käy helposti jos on todella lahjakas. He väheksyvät vaivannäköä.

Puhutaan ns. vähäisen vaivannäön syndroomasta. Siinä on tavoitteena on mahdollisimman helpolla koulusta, tutkinnoista, työstä, haasteista.

Kasvun asenne onnistumisessa

Muuttumattomuuden asenteen ihmisille lopputulos on tärkein. Jos ihminen epäonnistuu, kaikki on mennyt hukkaan. Heidän mielestään minun onnistumiseni on sinun epäonnistumisesi.

Yritystoiminnassa on havaittu, että johtajan asenteella yrityksen menestykseen suuri merkitys. Kasvun asenteen omaava johtaja on yritykselle siunaus, muuttumattomuuden asenteen omaava uhka.

Kasvun asenne sallii ihmisten arvostaa sitä, mitä he ovat tekemässä, lopputuloksesta riippumatta. Sen mukaan jopa nerojen on tehtävä kovasti työtä saavutustensa eteen.

Asenteet ovat osa ihmisen persoonallisuutta, mutta niitä on mahdollista muuttaa.  Monilla ihmisillä on molemmista asenteista, heillä voi olla erilainen asenne elämän eri osa-alueilla.

Tutkimuksissa on havaittu, että 85 prosenttia ihmisistä osoittaa selvää taipumusta suhtautua omiin kykyihinsä ja oppimistilanteisiin jommallakummalla tavalla.

Se asenne, jonka valitset, vaikuttaa siihen, miten elät elämäsi ja miten menestyt.

Ei ole väliä kuinka hitaasti kuljet, kunhan et pysähdy. Konfutse

Tämä on ote kirjasta Menestymisen taito.  Voit ostaa kirjan kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *