Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

 

Positiivisuus ja optimismi ovat hyväksi menestymiselle. Ne eivät takaa menestystä, mutta ilman niitä menestyminen on huomattavasti vaikeampaa. Positiivisuus ja optimismi ovat vahvassa suhteessa myös onnellisuuteen. Menestystä ja onnellisuutta ei kuitenkaan synny niitä tavoittelemalla.  Ne ovat merkityksellisen elämän sivutuotteita. Elämän merkityksellisyys syntyy toisaalta itsensä ja vahvuuksiensa toteuttamisen mahdollisuudesta. Toisaalta se syntyy siitä, että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille.

Optimismi on hyvä asia

Kokemukset ja tutkimukset viittaavat siihen, että optimismi on hyvä asia. Ainakin sitä pidetään parempana kuin pessimismiä. Vahva pessimistinen asenne on todettu monin tavoin vaaralliseksi. Ja jos haluat menestyä, kannattaa olla tai oppia olemaan optimisti, siitä on todistetusti paljon apua. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin mukaan negatiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvien keskimääräinen eliniän ennuste on jopa kymmenen vuotta huonompi kuin niiden, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen kaikkein positiivisimmin.

Tutkimusten mukaan positiivisuus ja optimismi ovat suuressa määrin perimän mukana saatuja luonteenpiirteitä. Temperamentti on pysyvä taipumus, jota ei voi muuttaa. Omaa käyttäytymistään ihminen voi kuitenkin muokata tai se muokkautuu ympäristön vaikutuksesta.  Optimismia ja positiivisuutta voi oppia.

Pessimismi on riski

Pessimismi on vaarallinen elämänasenne, josta seuraa kohonnut kolesterolitaso, lisääntyvää alkoholin ja tupakan käyttöä sekä ihmissuhdevaikeuksia. Tilastollisessa analyysissä kävi ilmi, että pessimistejä harmittaa useammin, pidempään ja intensiivisemmin. Se heijastuu haitallisesti elintapoihin ja elinajan odotteeseen.

Optimistinen ja positiivinen ihminen tuo ympäristöönsä aina iloa ja eloisuutta – ainakin jos positiivisuus pysyy jossakin rajoissa suhteessa olosuhteisiin. Ja on positiivisuudella muutenkin todistetusti hyvät puolensa, oli se sitten perusteltua tai ei. Tutkimusten mukaan positiiviset tunteet edesauttavat fyysistä terveyttä ja henkistä hyvinvointia. Ne lisäävät luottamusta ja myötätuntoa, puskuroivat masennusoireita ja auttavat toipumaan stressistä. Ne voivat jopa kumota kielteisten tunteiden epätoivotut vaikutukset. Useiden kokemusten ja positiivisten tunteiden ilmaisemisen myötä joustavuus ja kekseliäisyys lisääntyvät. Lisäksi positiiviset tunteet edistävät parempia sosiaalisia yhteyksiä.

Positiivisuus vaikuttaa myös tuloihin

On yllättävää, että analyysin mukaan positiivisuudella on myös suora vaikutus tuloihin. Positiivinen tienaa keskimäärin kymmenentuhatta euroa vuodessa enemmän kuin negatiiviseksi itsensä katsova. Optimismi ja positiivisuus ovat tärkeitä menestymisen perustekijöitä. Ne eivät takaa onnistumista ja menestystä, mutta ilman niitä menestyminen on huomattavasti vaikeampaa. Kun pessimisti kohtaa vaikeuksia ja epäonnistumisia, hän helposti lannistuu kokonaan ja luovuttaa. Sen sijaan optimistille ja positiivisesti ajattelevalle vastoinkäymiset ovat vain esteitä, joiden yli voidaan päästä ja mennä eteenpäin. Epäonnistumiset kuuluvat asiaan ja niistä voi oppia.

Kaikilla elämän osa-alueilla vastoinkäymisiä tulee aina. Mutta jos esimerkiksi yritystoiminnassa niistä lannistuu heti, ei yrittäjän ura ole pitkä. Mutta ei optimismi tai positiivisuuskaan takaa, että kaikista vastoinkäymisistä selviää. Kuitenkin on todennäköistä, että suurempi osa positiivisesti ajattelevista yrittäjistä onnistuu kuin negatiivisesti ajattelevista.  Positiivinen ajattelu synnyttää positiivista todellisuutta.

Oikea tasapaino tärkeää

Riippuu kuitenkin myös tilanteesta, kumpi on parempi elämänasenne. Joissain tehtävissä tarvitaan enemmän tarkkuutta ja virheiden välttämistä (pessimismiä tai realismia), joissain taas vaaditaan lujaa uskoa itseensä (optimismia).

Positiivisuus ja negatiivisuus ovat molemmat inhimillisiä piirteitä ja tärkeitä elämässä. On vain pyrittävä tunnistamaan erilaiset ajatukset ja tunteet itsessään ja löytämään oikea tasapaino niiden välillä.  Vaikka optimismi ja positiivisuus ovat meille hyväksi, on tärkeää, ettet kadota otetta siihen mikä on realistista ja mikä ei. On löydettävä realistinen optimismi ja realistinen positiivisuus. Pinnallinen positiivisuus vain ärsyttää muita ja voi olla henkilölle itselleen vahingollista.

Pessimisti on optimisti, jolla on kokemusta.

 

Tämä artikkeli on ote kirjasta Menestymisen taito.  Voit ostaa sen kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista, esimerkiksi tästä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *