Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

Photo by Adrià Crehuet Cano on Unsplash

Menestymiseen on tarjolla lukemattomia neuvoja ja ohjeita. Menestys riippuu kuitenkin niin monista asioista, ettei mitään yhtä ja oikeaa kaavaa tai reseptiä ole. Et menesty muiden keinoilla, sinun pitää etsiä oma tiesi.  Tietyt perusasiat pitää kuitenkin hoitaa kunnolla. Peritty lahjakkuus ei yksin riitä, menestymiseen tarvitaan aina harjoittelua ja kovaa työtä. Menestykseen vaikuttaa myös sattuma.

Olosuhteet ja ympäristö  

Geenien ja harjoittelun lisäksi ihmisen kehittymiseen ja menestykseen vaikuttaa merkittävästi olosuhteet ja ympäristö.

Musiikin maailmasta otetun esimerkin mukaan säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartin kohdalla menestymiseen vaikutti ratkaisevasti hänen elinympäristönsä. Hänen isänsä oli muusikko ja säveltäjä, hänen isosiskonsa harrasti musiikkia, koti oli täynnä soittimia. Kaikki tukivat hänen kehittymistään ja innostivat häntä. Mozartilla oli onni syntyä tällaiseen ympäristöön, joka antoi hänelle hyvät lähtökohdat.

Perheympäristön vaikutuksesta menestykseen on lukemattomia esimerkkejä. 2016 talouslehti Forbes nimesi suomalaisen Wolt-yhtiön perustajiin kuuluvan Miki Kuusen 30 merkittävimmän alle 30-vuotiaan kuluttajateknologia-alan vaikuttajan joukkoon. Hän sanoo saaneensa vanhemmiltaan hyviä neuvoja uralleen: Opin heiltä kaksi asiaa. Sen, että koulutuksella on arvoa ja sen, että maailmassa ei pääse mihinkään, jos ei ole valmis tekemään töitä. (HSMyös Teemu Selänne on todennut, että vanhempien ja perheen vaikutus hänen kehittymiseensä ja menestykseensä oli erittäin suuri.

Tietokirjailija Matthew Syed tuo kirjassaan Bounce yhtenä esimerkkinä esiin kenialaiset huippujuoksijat. Hänen mukaansa heidän menestyksensä ei perustu niinkään geneettiseen lahjakkuuteen vaan olosuhteisiin ja ympäristöön. Huippujuoksijat ovat pääosin kotoisin yli 2000 metrin korkeudessa sijaitsevalta alueelta Länsi-Keniasta. Siellä he ovat tottuneet juoksemaan lapsuudesta lähtien kouluun, jopa 20 kilometriä päivässä.

Myös muiden yhteiskunnallisten tekijöiden (köyhyys, ravinto) on arvioitu vaikuttaneen juoksumenestykseen.  On esimerkiksi todettu, että paras ennustava tekijä sille, kenestä tulee naisten telinevoimistelun maajoukkuevoimistelija, on se harjoittelukeskus, mistä voimistelija tulee. Tämän menestyksen takana ovat ilmeisesti juuri tietyt olosuhdetekijät, valmennuksen ja valmentajien taso, harjoitusolosuhteet, toimintakulttuuri.

Valitse itsellesi oikea ympäristö

Olet ympäristösi tuote. Joten valitse ympäristö, joka kehittää sinua parhaiten kohti päämäärääsi. W. Clement Stone

Mutta kysymys ei ole pelkästään onnesta ja sattumasta ja siitä minkälaiseen ympäristöön olet syntynyt. Jos haluat menestyä, sinun pitää pyrkiä itse valitsemaan ja luomaan ympäristö, jossa voit parhaalla mahdollisella tavalla kehittää ja käyttää omia vahvuuksiasi ja pyrkiä päämäärääsi. Voit omilla toimillasi vaikuttaa ympäristöösi ja antaa sen sitten muokata sinua. Hakeudu kouluihin, verkostoihin ja työpaikkoihin, joissa vaatimustaso on korkealla, joissa on kasvua edistävä toimintakulttuuri ja joissa itsekin voit kehittyä. Etsiydy sellaisten henkilöiden seuraan, joilta voi oppia tarvitsemiasi tietoja ja taitoja. Voit itse rakentaa unelmiasi tukevan valinta-arkkitehtuurin.

Näin teki uransa loppupuolella myös maailmanmestarihiihtäjä Matti Heikkinen. Hän muutti perheineen kuukaudeksi Osloon ja harjoitteli Norjan maajoukkueen kanssa heidän avausleirillään. Heikkisen lauseeseen: ”Jos haluat olla maailman paras, toimi sen mukaisesti”, kiteytyy Heikkisen huippu-urheilufilosofia. Jos haluaa olla huippu, pitää mennä huippujen luo. Nähdä ja kokea, miten he harjoittelevat ja haistaa heidän hikensä. Siksi hän halusi mukaan Norjan maajoukkueen läheisyyteen.

Saamiensa ideoiden ja hyvän harjoituskauden jälkeen Heikkinen voittikin vielä Lahden MM-kilpailuissa 2017 pronssia 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Tämä artikkeli on ote kirjasta Menestymisen taito.  Voit ostaa sen kaikista tunnetuimmista verkkokirjakaupoista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *