Jokin aika sitten ilmestyneessä HS:n haastattelussa OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen varoitti, että OP-ryhmästä häviää lähivuosina tuhansia työtehtäviä.
”Meillä on jo kiire saada toimihenkilömme ymmärtämään, että taito oppia uutta tulee olemaan aivan keskeistä. Ihmisten pitää herätä siihen, että tätä työtä, jota hän tekee, ei ehkä tulevaisuudessa ole.”
Teknologia hävittää työtä?
OP:ssä puhaltavat samat tuulet kuin muuallakin maailmassa. Nopea teknologinen kehitys hävittää rutiininomaisia työtehtäviä. Teknologia luo kuitenkin samalla uudenlaista, enemmän koulutusta vaativaa työtä.
Eräs australialainen tutkimus mm. kertoo, että
- jopa 44 % töistä tullaan automatisoimaan seuraavan 10 vuoden aikana
- nuoret eivät ole valmistuneet työelämään, joka voi sisältää viisi alanvaihtoa ja keskimäärin jopa 17 eri työtä
Rutiininomaisen työn korvautuminen koneilla tarkoittaa, että mitä matalampi koulutustaso, sitä suurempi on vaara työpaikan katoamiselle.
Aikaisemmin hyvä koulutus takasi elinikäisen työpaikan ja hyvän ansiotason. Myös työttömyyden vaara oli pieni. Nyt tilanne on muuttunut. Sekä hyvin koulutetut, että vähemmän koulutetut työntekijät alkavat olla ongelmissa. Hyvin koulutetuilla on edelleen paremmat mahdollisuudet työllistyä, mutta työpaikka ei enää välttämättä tarjoa entisiä etuja ja viihtyvyyttä.
Elinikäisen oppimisen tarve on suuri.
Yhteiskunnan, valtiovallan ja elinkeinoelämän kannalta on siis tärkeää, että ihmiset jatkavat oppimistaan, kouluttautumistaan kaiken aikaa. Niiden tehtävä on järjestää tälle sopivat olosuhteet ja kannusteet, joilla oppimista helpotetaan ja tehdään siitä kaikille mahdollista. Tämä on myös yleisesti tiedostettu, mutta toteutus on vielä vaillinaista.
Ylätasolla, yhteiskunnan tasolla, elinikäisen, jatkuvan oppimisen ajatus ja tarve on selvä. Mutta yksilötasolla tilanne vaikeammin käsiteltävissä.
Elinkautinen oppiminen?
Kun nuorelle, joka on juuri päässyt koulusta tai saanut tutkinnon suoritettua, puhuu jatkuvasta tai elinikäisestä oppimisesta, ei ehkä saa vastakaikua. Nuori ihminen varmaan kuulee puhuttavan elinkautisesta koulusta, elinkautisesta oppimisesta.
Vuosien ja työkokemuksen myötä kaikille kuitenkin paljastuu, että kaikkea olennaista osaamista ei opeteta eikä opita yliopistossa, korkeakoulussa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Harva kuitenkaan sisäistää elinikäisen oppimisen ideaa.
Elinikäisen oppimisen, oikeastaan jatkuvan oppimisen, pitäisi lähteä jokaisen omasta tahdosta, halusta kasvaa ja kehittyä ihmisenä koko elämänsä ajan. Sen ei tarvitse mitenkään liittyä ulkoisiin tarpeisiin, menestymiseen tai rikastumiseen, vaikka niissäkin se auttaa. Oppiminen on jokaisen ihmisen luonnollinen mielentila, lapsesta lähtien. Oppimisen liittäminen yhteiskunnan tarpeisiin on ehkä omiaan viemään siitä pois sen luontaisen viehätyksen.
Kun lopetat oppimisen, alat kuolla. Albert Einstein
Jos emme pysty oppimaan, emme pysty kasvamaan, ja se tarkoittaa, että alamme kuolla. Elämä antaa meille lukemattomia mahdollisuuksia oppia ja mitä vaikeampi tilanne, sitä enemmän todennäköisesti opimme.
Lukeminen on yksi tärkeimmistä tavoista oppia
Kun ajattelee nyt koulua käyvien lasten ja nuorten lukemista ja siitä esitettyjä tietoja, miten vähän lapset lukevat, se herättää kysymyksiä. Pystyvätkö nykynuoret jatkossa enää oppimaan, jos he eivät lue? Millä lukeminen jatkuvan oppimisen keinona korvautuu? Riittääkö sähköinen materiaali, e-kirjat, pelit, yms. ylläpitämään samaa oppimisen mahdollisuutta ja tasoa. Mitä muita tapoja on oppia? Riittävätkö siihen digitaaliset taidot?
Jatkuvan oppimisen peruslähtökohta on kasvun asenne, Carol Dweckin tunnetuksi tekemä käsite. Kun opimme ja omaksumme kasvun asenteen, se saa meidät innostumaan uuden oppimisesta. Se kannustaa myös sinnikkyyteen, joka on menestymisen perusta saavutuksille kaikilla elämänalueilla.
Mitä opit tänään? Minkä virheen teit, joka opetti sinulle jotain? Mitä yritit tänään kovasti? Carol Dweck