Menestymisen taito

Rakenna oma polkusi menestykseen ja löydä uusia keinoja palkitsevaan elämään 

steve-jobs1

Aikuinen ihminen tekee joka päivä tuhansia päätöksiä ja valintoja. Eri lähteiden mukaan erillisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000 saakka.

Esimerkiksi ruokaan liittyviä päätöksiä tehdään erään tutkimuksen mukaan keskimäärin 226 kappaletta yhden päivän aikana. Pelkästään yhden automatkan aikana kuljettaja joutuu tekemään valintoja satoja tai (matkan pituudesta riippuen) tuhansia kertoja.

Tietoisen mielen kapasiteetti ei riitä käsittelemään tällaisia määriä valintoja. Ajattelu ja päätöksen pohtiminen kuluttaa energiaa. Ja lisäksi tietoinen mieli on laiska. Suurin osa päätöksistä ja valinnoista tehdäänkin alitajuisella tasolla, ilman että ihminen kiinnittää niihin sen suurempaa huomiota. Mutta myös tietoisen mielen tasolla tehtävien valintojen määrä on suuri. Yhden arvion mukaan tietoisten, pohdintaa vaativien päätösten määrä päivässä on kuitenkin vain keskimäärin 70. Kun kyseessä on tärkeä päätös, kannattaa se tehdä faktapohjalta, eri näkökantoja huolellisesti punniten.

Tietoisen mielen kapasiteetti on rajallinen. Siksi se kannattaa kohdistaa mahdollisimman paljon todella tärkeisiin asioihin. Steve Jobsin kerrotaan päätyneen käyttämään aina samanlaista vaatekertaa (musta poolopaita, siniset farkut), jotta hänen ei tarvitsisi uhrata aikaa ja energiaa pukeutumisen miettimiseen.

Samalla tavalla henkistä energiaa on mahdollista vapauttaa monissa muissakin valinnoissa eliminoimalla, yksinkertaistamalla ja automatisoimalla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *